Kirjoittanut Marianne Ketelimäki

Tutustuin Tuhkimon tallin omistajaan Raija Tyyniin siskoni Annen kautta. Annea ja Raijaa yhdisti kaninkasvatus ja kiinnostuin lähtemään mukaan kun kuulin Raijalla olevan hevosia!
Tuhkimon talli sijaitsee Jalasjärven Hirvijärvellä ja me onnistuimme ensimmäisellä kerralla eksymään väärälle tielle. Mutta sen erehdyksen jälkeen löysimme paikalle lukuisia kertoja.

Ensimmäisellä kerralla pääsin vain taputtelemaan muutamaa hevosta aidan vierestä, mutta halusin päästä myös ratsastamaan! Raija sai ylipuhuttua myös siskoni Annen tulemaan ratsastustunnille vuosien tauon jälkeen.

En muista kenellä ratsastin tuolla ensimmäisellä tunnilla, mutta tallissa asusteli tuolloin ainakin new forest tamma Roløkke Cinderella 268 NF, risteytysponi tamma Cynthia 32 RP, suomenhevos tamma K.M. Pilkku sekä puoliveri tammat Grypsa ja Bartica.

Tuolloin oma suosikkini oli ehdottomasti Cynthia alias Cinde II, mutta kutsuimme sitä nimellä Kakkonen. Tämä poni oli kaikkien alottelijoiden ja toki muidenkin suosikki. Se oli äärettömän kiltti ja sillä oli mukava ratsastaa. Muistan eräällä tunnilla harjoitelleeni tasapainottelua Kakkosella. Mentiin lähes koko tunti liinassa ilman jalustimia ja ohjia.
Maastossa kävin Tuhkimolla vain kerran ja silloin sain alleni Kakkosen. Sen takana tuleva hevonen oli aivan Kakkosen häntäjouhissa kiinni ja siitäkös poni ei pitänyt yhtään. Kyseessä taisi olla aika uusi hevonen. Takana tuleva ratsastaja ei saanut millään pidettyä hevostaan kauempana Kakkosesta ja sainkin pidellä topakasti Kakkosen päätä ylhäällä, sillä se meinasi pukitella vähän väliä.

Tallin "pomohevonen" oli Raijan ensimmäinen poni Roløkke Cinderella. Lempinimeltään se oli Cinde mutta useimmiten kutsumanimenä oli myös Ykkönen. Tämä Ykköseksi ja Kakkoseksi kutsuminen lähti varmaan siitä, että molempia poneja kutsuttiin Cindeiksi, joten ne erotettiin Cinde I:si ja Cinde II:si. Mutta oli helpompaa sanoa Ykkönen tai Kakkonen.
Tämä sievä new forest tamma Ykkönen osasi pitää lauman kurissa ja järjestyksessä. Muistan että karsinassa se saattoi luimia joskus, mutta ulkona harjattaessa se oli oikein mukava. Ykkönen erosi muista poneista parissakin asiassa. Ensinnäkään sitä ei saanut laittaa puomiin kiinni harjauksen tai satuloinnin ajaksi, sillä alkoi panikoida. Toiseksi Ykkönen oli erittäin suosittu tunneilla, sillä sitä ei pahemmin tarvinnut passittaa eteenpäin. Se ymmärsi jo Raijan komennoista mitä seuraavaksi tuli tehdä ja nosti ravin tai teki voltin ilman että ratsastaja teki juuri mitään. Tuollainen käyttäytyminen toki ei ole pelkästään hyvää, ratsastaja ei siinä paljoa kehity kun ei joudu tekemään hevosen kanssa töitä. Ykkösen ravi ei ollut mikään kovin miellyttävä, joten ilman satulaa mentäessä oli tukalat paikat.
Ykkönen toimi myös vammaisratsuna kuuliaisen luonteensa vuoksi. Tallin omistaja Raija nimittäin on istunut pyörätuolissa koko ikänsä ja hänkin ratsasti Ykkösellä.

Puoliveri tamma Grypsa oli siskoni suosikki. Sillä hän sitten yleensä ratsastikin. Myöhemmin Grypsasta tuli myös minun lempparini, olihan sekin Kakkosen tapaan kiltti ja erittäin sympaattinen. Se ei tiennyt mitä on olla ilkeä! Grypsa sai ensimmäisen ja tiettävästi ainoan varsansa - Jatsin - aika nuorena. Myös aika nuorena se myytiin Tuhkimolta eteenpäin ja olen saannut kuulla huhuja, että rakas Grypsa olisi jouduttu lopettamaan heikkojen jalkojen takia. Tämä tieto on ollut karvas niellä, sillä toista samanlaista hevosta ei ole. Haaveilin aina, että kun joskus ostan hevosen, se on Grypsa!
Eräällä leirillä oli sitten päätöskilpailu, johon oli tehty isommille leiriläisille tehtävärata ja pienemmille oli sokkoratsastusta avustajan kanssa. Itse ratsastin tuon tehtäväradan Ykkösellä. Autoin erästä ratsastajaa sokkoratsastuksessa, jossa mm. ratsastettiin side silmillä pujotellen, niin että avustaja sai vaan sanoa minne päin pitää ohjata hevosta. Meidän joukkueen hevosena oli Grypsa! Se selviytyi ihan hyvin myös limbouksesta, jossa sokkoratsastajan tuli makailla hevosen selässä, jotta päästiin kunnialla riman ali. Korkealla hevosella riman alitus ei ollut ihan yhtä helppoa kuin poneilla, Grypsan säkäkorkeus kun oli yli 160 cm!

Tallin ainoa suomenhevonen oli K.M. Pilkku alias Pilkku. Se oli varsin ärhäkkä tammukka, näytti hampaitaan ja pisti herkästi korvat luimuun. Pilkku ei siis hoidettavana kuulunut lemppareihini, mutta ratsastettaessa se kyllä menetteli. Varsinkin talvella oli ihana ratsastaa ilman satulaa Pilkun leveässä selässä, jossa pysyi kuin liimattuna. Tosin Pilkun kanssa sai käyttää kaikki pohjeavut mitkä irti sai ja tuntuikin ettei sen isoon mahaan saanut mitään apuja uppoamaan! Pilkku olikin tiineenä kaiken aikaa, eli se astutettiin aina heti varsan syntymän jälkeen. Sen vuoksi kai maha tuntui aina kesäaikaan valtavalta, eli ei ihme ettei avut oikein uponneet!
Pilkku toimi myös vikellyshevosena. Joillain leireillä järjestettiin vikellystunteja, joissa pääsi kokeilemaan taitojaan. Pilkun sukusivulla olevan kuvan olen ottanut ihka ensimmäisellä leirillä Tuhkimossa. Oma vikeltelyni jäi hiukka vähäiseksi, koska juuri edellisenä päivänä olin ratsastanut pienellä Tarina ponilla ja Pilkku onnistui potkaisemaan minua oikeaan jalkaan polvitaipeen kohdalle. Potku oli varmaankin tarkoitettu Tarinalle, joka tarhassa ollessa aina ärsytti Pilkkua lähestymällä sen varsaa Korppua. Jalka oli pitkään kipeä, joten hyppiminen Pilkun selkään vikellystunnilla ei oikein onnistunut.

Puoliveri tamma Barticasta ei ole paljoakaan kerrottavaa, sillä se ei ollut tallilla kovin pitkään. En siis ehtinyt tutustua siihen lähemmin. Kerran taisin tosin ratsastaa sillä talvella ja se sai hillittömän sätkyn pelästyessään punaista kissaa, joka kiipeli ratsastukentän aidalla. Tallilla Bartica tunneettiin Ladynä.

Myöhemmin tallille tuli paljonkin uusia hevosia, joista osaan ehdin tutustua paremmin, mutta jotkut tapasin vain kerran. Tallilla hevoset vaihtuivat välillä tiheään tahtiin.
Eräs mieleenpainunut tapaus on welshmountain tamma Tiverton Alder 31 WM. Tintti oli osaava poni, mutta omasi tempperamenttia ja menohaluja. Itse en sillä päässyt ratsastamaan, sillä se oli ehdottomasti liian pieni minulle saapuessaan Tuhkimolle.

Eräs erittäin rakas hevonen Tuhkimolla oli suurensuuri puoliveri tamma Rita. Se oli mielestäni valtavan korkuinen, mutta silti ihana ja erittäin kiltti. Tykästyin heti sen hiukka epäsopusuhtaiseen ulkomuotoon. Sillä oli aika iso pää ja erittäin suuret korvat! Kaula taas oli suhteessa kapea, samoin pitkät jalat. Sen kroppa taas oli jyhkeä, mutta se oli niin ihanan näköinen kun joku osaava ihminen nousi sen selkään ja alkoi ratsastaa. Rita kuului aikoinaan Saksan maajoukkuehevosiin ja on menestynyt hyvin. Siksi se kantakirjattiinkin "ykkösellä" vaikka pisteet siihen ei olisi riittäneet.
Hoidin eräällä leirillä Ritaa ja menetin sille sydämeni totaalisesti. Tein sille lähtiessäni valtavan voikukkaseppeleen, jota se ei halunnut syödä vaan se piti sitä kaulassaan koko päivän!

Jonkun aikaa tallilla asusteli myös puoliveri tamma Maradonna, joka ei muuten ole jäänyt sen kummemmin mieleeni, mutta se sai ihastuttavan tammavarsan, jota ystäväni alkoi hoitamaan. Maradonnaa kutsuttiin muuten Donnaksi.

Tallilla asusteli myös vuokralla erittäin persoonallinen shettis ori Capri. Se oli taidokas mm. karkailemaan ja eräänäkin kesänä se livahteli yhtenään ulos tarhasta. Se kirjaimellisesti "konttasi" maha maata viistäen sähköpaimenen ali! Sitten se käpötteli pitkin pihaa hyvin tyytyväisen näköisenä. En tiedä kuinka Capri lopulta saatiin pysymään tarhassa, täytettiinkö tuo poninmentävä aukko kenties jollakin.

Tallilla on ehtinyt asustella paljon sellaisia hevosia, joita en ole koskaan nähnyt, olen vain kuullut juttuja tai nähnyt niistä kuvia. Osasta hevosia minulla on vain valokuvia ja olen nähnyt ne vain muutaman kerran, kuten puoliverinen Silver Shadow eli Santtu jolla eräänä kesänä kävin ratsastamassa. Sen suku, syntymäaika ja -maa ovat tuntemattomat, eli varsin salaperäinen hevonen! Santun arvioidaan syntyneen vuonna 1980. Santtu siis on kuitenkin tamma lempinimestään huolimatta. Se sai Tuhkimon tallilla ollessaan myös yhden varsan: tamma C's Cissy.

Myös ystäväni eräästä hoitohevosesta - karabakhinhevonen Tibet - on vain kuvia olemassa ja sukutaulu. Ratsastamaan en Tibetillä päässyt, mutta Miian mielestä se oli ihana hevonen.
Osasta hevosia löytyy taas suvut ja valokuvia muttei sen kummempian omakohtaisia kokemuksia. Yksi näistä hevosista on Mille DK. Sitä kutsuttiin myös Tinaksi.
Tiedossani on myös joitakin Raijan kasvattamia hevosia, joita en ole koskaan tavannut, mutta laitan niiden tiedot tänne näkyviin. Molempien emät olen luultavasti tavannut, mutta nimet eivät välttämättä aina jää mieleen, ainakaan kovin pitkäksi aikaa.

Tuhkimolla on asustellut myös "Mattilainen" tamma Lady Madeline, jonka isä siis on kuuluisa Matador II. Itse näin Matleenan sen ollessa vasta keskenkasvuinen neiti. Sen varsoja en ole koskaan päässyt tapaamaan. Matleenan Tuhkimolla syntyneet varsat ovat tamma C's Menuett ja ori C's Sibelius, joka asuu Ruotsissa.

Minusta hyvin erikoista Tuhkimon tallin hevosissa oli se, että kun ne vietiin "tarhaan", jossa kasvoi heinää yllin kyllin, ne pysyivät sielä vaikka "tarhassa" ei ollut aitoja! Oli vain portti, josta hevoset vietiin sisälle ja samasta portista ne tulivat ulos, eivät muualta. Tosin uudet hevoset tekivät joskus poikkeuksen, eivätkä pysyneet "tarhassa", mutta ns. tallin vakiohevoset pysyivät kiltisti näkymättömien rajojen sisäpuolella.

Jokaisella leirillä oli myös teoriatunteja. Muistan eräänä kesänä eläinlääkärin tulleen tutkimaan Pilkun ja jonkun toisen tamman ultraäänilaitteella. Harmi ettei kumpikaan tammoista ollut silloin tiinehtynyt.
Kuulin myös Raijalta, että eräällä leirillä oli ollut muutama poika ja olivat pyörtyilleet siinä vaiheessa kun eläinlääkäri oli kainaloa myöten hevosen takapäässä ultrauslaitteen kanssa. Kyllä ne pojat on sitten herkkiä!

Tuhkimon tallilla on aina asustellut hevosten ja ponien lisäksi myös monia muita eläimiä. Kissoista tulee mieleen ainakin vanha Jirko, joka oli lähemmäs 20 vuotta vanha. Toinen suloinen kisuli oli Piipi, joka mm. omi chihuahua koira Nössön pennut omikseen aina kun pentujen emo malttoi lähteä pesäkopasta syömään tai ulkoilemaan. Piipi syöksyi oitis pentujen koppaan ja alkoi peitellä ja pestä niitä emon tapaan. Lopuksi se asettautui pentujen päälle makaamaan suojelevasti, eikä päästänyt koiranpentujen emoa lähellekkään, ennen kuin Piipin itse alkoi olla nälkä tai asiaa ulos. Hauskaa tässä mielestäni olikin se, että kissa omi koiran pennut omikseen ja olivathan ne lähes saman kokoisiakin.
Chihuahua on suosittu koirarotu Raijan kotona, joten Nössö ei suinkaan ole ollut lajinsa ainoa edustaja. Lyhytkarvainen hurmuriherra oli nimeltään Frasse ja sen suuria nappisilmiä ei voinut vastustaa. Pitkäkarvaisia "cihuja" olivat arkajalka Tini, josta kyllä lähti ääntä kun saapui vieraita, sekä hieman tukeva Ali, joka rakasti rapsuttelua. Tini haukkui yleensä Raijan sähkökäyttöisen pyörätuolin alta, josta se välillä uskaltautui näkösälle. Se myös hyppi Raijan syliin, josta oli ilmeisesti turvallisempaa tutkailla tulokkaita. Tällähetkellä Raijalla on viisi "cihua", joista pitkäkarvainen Iiro oli mun lempparini. Se nuoli tauotta paljaita varpaitani!
Isoja koiria löytyi alkuaikoina kaksi; tohottava saksanpaimenkoira Pami ja venäjän vinttikoira Miska. Kumpikaan ei enää asustele Tuhkimolla.
Käy tutustumassa myös Tukimon Kenneliin, jossa kasvatetaan chihuahua-koiria!!

Raija myös kasvattaa kaneja kasvattajanimellä Cinderella's, aivan kuten hevosiakin, tai nyt myöhemmin kasvattajanimi näyttää lyhentyneen ja se on C's. Kaneja siis on siitä huushollista löytynyt aina ja paljon. Myös hiiriä ja hamstereita on joskus löytynyt siellä käydessäni. Hassuimman näköisiä olivat ehdottomasti kaljut hiiret!
Myös maakilpikonna Raijalla on ollut. Kerran meidät pyydettiin tallille konnajahtiin, sillä kilppari oli kuulemma lähtenyt aidatusta ulkoilutilastaan karkuteille. Kun saavuimme vihdoin paikalle, kävin kurkkaamassa aitaukseen ja siellähän se konna kökötti! Oli siinä ilo ylimmillään kun kilppari löytyi, vaikkei se hukassa ollutkaan!

~Tahdon kiittää näiden sivujen välityksellä eritoten Tyynin Raijaa, joka järjesti huippukivoja leirejä ja jolle sai tarpeen tullen purkaa sydäntään.

Tahdon myös lähettää terveisiä kaikille niille, jotka ovat olleet samoilla leireillä kanssani tai muuten päässeet nauttimaan Tuhkimon tallin tunnelmista. Eritoten haluan muistaa Miiaa, johon tutustuin tallilla ja joka suklaapalkalla hieroi kipeitä hartioitani! =)

Jos tunnet jonkun näistä hevosista tai poneista tai niiden jälkeläisistä, niin otappa yhteyttä. Haluaisin kuulla niiden kuulumisia, ennen tai jälkeen Tuhkimon tallin.~