(kirjoitettu toukokuussa 2001)

Nelppari asustelee edelleen Nurmossa eräällä pienellä tallilla, jossa sen kavereina on tällä hetkellä kaksi hevosta. Pienempi heistä on shettis tamma Linnie, jonka kanssa Nelppari ulkoilee ja karkailee aidan ali. Pomon roolia tallilla pitää yllä suomenhevos ruuna Wanitas, joka on Nelsonin suuri idoli.

Heti saapumispäivänä (tiistai 10.4.) minun piti saada vieroitushoitoa ja päästä tallille katsomaan savikerroksen sävyttämää muulitapiiria (siskoni keksimä oiva lempinimi jäppiselle). Lähtö jäi hieman myöhäiseksi ja oli jo lähes pimeää kun köröttelimme autolla mutaista tietä pitkin tallille. Hevoset näyttivät hieman hölmistyneiltä, kun saavuimme siihen aikaan illasta. Ensin en tosiaankaan meinannut tunnistaa sitä rapakerroksen peittämää otusta omaksi Nelpparikseni. Päätimme antaa mutahoidolle kyytiä ja harjailimme Nelsonia käytävällä. Hiekkaa, rapaa ja karvaa irtosi ihan kiitettävästi, mutta moneen kertaan mudassa uitettu pitkä talvikarva ei muutu siistin näköiseksi harjaamalla. Ilmat olivat vielä ihan liian kylmiä täydelliseen kokovartalopesuun, joten harjailuun oli tyytyminen. Viehättävä tummanpunaruunikkoni siis näytti lattean harmaalta. Ehkäpä kesäkuussa pääsemme sitten pesutalkoisiin.

Ensimmäisenä päivänä emme siis muuta ehtineet tehdä. Seuraavana päivänä pääsimme hiukan aijemin tallille ja päästimme Nelppatin yksinään tarhaan siinä toivossa, että saisimme ihastella sen liikkeitä. Muutamia spurtteja taituri suostui esittämään, joista ensimmäinen suuntautui takaisin talliin! Ajatus yksinään tarhassa juksentelusta ei siis innostanut jäpikkää laisinkaan. Mutta eikun uudestaan. Kaikki juoksentelut suunautuivat yksinomaan kentän portille ja lähestulkoon sen läpi. Noin vartin ulkoilemisen jälkeen Nelppari pääsi sitten takaisin talliin, jossa oli tiedossa taasen mutakerroksen poisto.

Torstaina lähdimme Annen kanssa shoppailemaan Nelssuralle uusia kamppeita. Ostimme uuden tyylikkään musta-vihreän riimun ja vihreän ja lilan riimannarun. Nelson kun on ehtinyt katkoa tallilla jo parikin narua käytävällä "apua-olen-sidottu-päästäni-kiinni" temppuilujen aikana.
Riimu oli vielä hiukan iso turvan kohdalta ja toimmekin vanhan riimun pesun jälkeen takaisin käyttöön.
Tallilla juoksutimme taas Nelsonia, siivoilimme karsinoita ja harjasimme kurakarva-opel merkkistä menopeliä.

Perjantaina (13/4) emme ehtineet tallille. Suurin osa päivästi vierähti Nelsonin syntymätallissa, eli Tuhkimon tallilla. Kahdella tammalla oli sillä viikolla laskettuaika ja toinen niistä (Tara) oli aivan valtavan kokoinen! Tämä valtava maha tosin syntyi varsaksi vasta 27.4. Ja Maijan varsa syntyi pari päivää aiemmin.

Lauantaina shoppailimme jälleen, mm. loimivyön ja muuta tarpellista. Ensin siivoilin karsinaa ja sitten aloimme taas ruopsutella Nelsonia ponin näköiseksi otukseksi. Yritimme parhaamme, sillä tarkoituksenani oli kuvailla pojukkaa edestä ja takaa. Mutta kuten kuvat kertovat, tulos ei ole kovin häävi. Kesällä toivottavasti tulos on hieman parempi. Ensin talutimme Nelpparin ulos, jossa sitten yritimme ottaa kuvia pihatiellä. Paikallaan oleminen ja kameralle nätisti esiintyminen oli vain hiukan vaikeaa, kun joka puolella rapisi ja kavereitakaan ei näkynyt missään. Loput kuvista otettiin kentällä, jossa yritimme saada Nelsonin juoksemaan, mutta Anne ja minä oltiin ihan naatteja sen yrityksen jälkeen. Nelson vaan kökötti joko paikallaan tai seurasi Annen kintereillä. Tai sitten turpa oli kiinni kamerassa. Tulos siis ei ole kummoinenkaan. Tässä nyt paras kuva (ylhäällä)!
Kokeilimme myös uutta loimivyötä viltin kanssa ja eihän jätkä ollut moksiskaan. Vähän viltin laittaminen aiheutti liikehdintää, mutta vyöstä se ei välittänyt.

Sunnuntaina harjoittelimme sitten pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä ym. vaikka tuuli niin että tukka meinasi lähteä päästä ja Nelson näytti kauhistuneelta. Satoi lisäksi minipieniä rakeita, joiden rapina koetteli ponin hermoja. Myötätuuleen mentiin ihan nätisti, mutta vastatuulessa piti temppuilla. Kun välillä käväisin tallissa ja annoin Nelsonin Annen pideltäväksi, niin se kuulemma nousi pystyyn! Jäi näkemättä sekin tempaus.

Maanataina oli sitten aika sanoa Nelpparille taas heihei. Kerkesimme piipahtaa tallille vain 40 minuutiksi ja eihän siinä malttanut muuta kuin harjailla ja rapsutella kaveria. Ikävä tuli heti kun tallilta lähti ja uskon että se helpottaa vasta kesäkuussa kun pääsee taas oman mussukan luo.