(kirjoitettu kesäkuussa 2001)

9/6/01 lauantai: Saavuimme tallille vasta ilta seitsemän maissa ja hevosia otettiin juuri sisälle syömään. Suomenhevos ruuna Wanitas "Vantsu", shetland tamma Linnie "Linni" ja Svartur fra Nevala "Domi" pääsivätkin iltasapuskojen kimppuun, mutta Nelson pääsi "töihin". Taluttelin ensin jätkää kenttää ympäri, yritimme kulkea reippaasti, mutta nätisti. Vaikeusastetta lisäsi se, että meikäläisen taskut oli täynnä herkullisia leipiä, jotka Nelppari oitis vainusi ja tunki turpaansa taskuun. Eihän siitä mitään tullut, ennen kuin otin "leipäpusakan" pois päältä. Sitten saimmekin suht reippaan vauhdin, joka hyytyi kun vaihdoimme kulkusuuntaa. Eihän sitä junnaamista kovin kauaa harrastettu, kun ponin perässä vetäminen ei ole mitään kevyttä puuhaa. Päätimme aloittaa juoksutuksen. Anne heilutteli nahkaohjia kentän toisessa päässä ja minä riimunnarua toisessa. Nelson päästeli komeita ravi- ja laukkaspurtteja, mutta luisti yhtenään nurkkaan lusmuilemaan. Juoksuttajien kunnonkohotus hoitui huomattavasti tehokkaammin kuin juoksutettavan. Juoksentelujen jälkeen veimme Nelssun maistelemaan tuoretta heinää pihaan. Kyllä oli taas pelottavaa tulla turvalliseten aitojen sisäpuolelta ulkomaailmaan. Tutustuttiin autoon ja käveltiin vaarallisten rapisevien muovien ohitse. Askel oli töpöttelevän arasteleva, eikä ensialkuun meinannut uskaltaa pitää päätä alhaalla, vaikka herkullista heinää oli yllin kyllin. Mutta lopulta nälkä voitti pelon. Annettiin poitsun syöpötellä vartin verran, kun oli vasta ensimmäistä kertaa tuoretta maistelemassa, ettei mene vatsa sekaisin. Olihan se sellaista herkkua, ettei Nelpparia meinannut saada enää tallille ollenkaan, vaikka kaurat odottivat. Ennen talliin pääsyä tutustuimme vielä tarkemmin autoon. Opettelimme myös, ettei hiekalla rahiseva pahvi tai auton kiinni ja auki lonksuva ovi ole vaarallisia, vaikka pitävätkin häiritsevää ääntä. Kärsivällisyysharjoituksia jatkettiin karsinassa. Vaikka kaurat odottivatkin jo kupissa, odotettiin nätisti että riimunnaru saadaan irti ja annetaan lupa. Lopuksi ahkera oripoika sai kovasti kehuja ja taputuksia, sekä kuivia leipiä kaurojen joukkoon.

10/6/01 sunnuntai: Satoi kaatamalla koko päivän ja selviydyimme tallille vasta klo. 21 maissa. Hevoset olivat jo syöneet iltasapuskansa. Nelson näytti ihan uitetulta hevoselta ja otimme se käytävälle kuivaukseen, harjaukseen ja muuhun liippimiseen. Pyyhkeet olevat taas ensialkuun kauhistuttavia mörköjä. Samoin jaloille heitelty vesi aiheutti sättäämistä, kunnes huomattiin ettei se satu. Tosin jalkaa piti kuitenkin nostaa aina ilmaan, kun vettä kaadettiin. Kokeilimme myös ensimmäistä kertaa kuolaimia suuhun. Päitsiä ei vielä laitettu, vaan pidettiin kuolaimia sen suussa. Suht paikallaan pää pysyi, mutta suuta lonksuteltiin auki ja kiinni. Koettelemuksen jälkeen kuolaimia hinkattiin leukaan ja tutkittiin tarkasti.

12/6/01 tiistai: Olimme taas tallilla klo 19 aikoihin ja piha sekä talli oli täynnä ponikerholaisia. Linnin hoitaja Laura pitää kerhoa alle 10 vuotiaille. Ulkona tihkutti vettä, mutta veimme Nelssun taas syömään tuoretta. Vesilammikot, ropina, tuulenpuuskat, pääskyset yms. äänet pelottivat jälleen kamalasti ja poni tepasteli taas kuin paraatihevonen kaula kaarella ja jalkojaan nostellen. Tuoreen heinän lisäksi maisteltiin myös hieman istutuksia. Taas oli vaikeuksia saada jätkä takaisin talliin herkkuapajilta, ja joka toisen askeleen jälkeen piti haukata matkaevästä. Taas vesilammikot hämmensivät ja talliin oli lopulta oikein kiire, mutta hienosti kuljettiin ovista. Tallissa käytävällä oli myös issikka-ruuna Domi, Nelsonin uusin tallikaveri. Sille kokeiltiin parhaillaan varusteita. Samalla Nelppari sai taas maistella kuolaimia. Sitä otti selvästi päähän, ettei saanutkaan olla käytävän yksinvaltias ja kaiken huomion keskipisteenä. Siinä sitten yritimme harjailla märkää ponia ja pitää silmällä, etteivät pienet ponikerholaiset joudu pelleilevän oripoitsun jalkoihin. Juoksuttamaan emme pääseet, koska Nelson oli saanut jo iltasapuskat ennen kuin tulimme tallille.

17/6/01 sunnuntai: Loppuviikon tallireissut menivät hieman plörinäksi. Keskiviikkona auto meni rikki kun pääsimme tallille ja ehdimme harjata Nelssuraa vain 20 minuuttia. Perjantaina ehdimme Annan kanssa vain piipahtaa tallilla, kun veimme Annen hoitamaan ponia. Olimme menossa Provinssi Rockiin töihin koko viikonlopuksi. Huonoksi onneksi tulin sitten lauantaina vielä kipeäksi, enkä päässyt töihin enkä tallille. Vasta sunnuntaina kävimme tallilla, ennen kuin lähdimme ajamaan kohti Etelä-Suomea. Ensimmäiseksi tallille saavuttuamme säikähdimme kun Nelson makasi tarhassa oikosenaan. Vaikka huhuilimme sille, se ei korvaansakaan lotkauttanut. Kun Anne sitten käveli tarhaan ja pääsi Nelsonin kohdalle, se nosti hölmistyneenä päätään ja nousi uneliaan näköisenä seisomaan. Anna ratsasti Vantsulla ja me koulimme Nelsonia kentällä. Nyt juokseminen sujui hieman paremmin, ainakin aluksi. Löysimme juoksutusraipan, jolla sai hyvän viuhuvan äänen aikaiseksi. Kun Vantsu ja Anna tulivat kentälle ratsastamaan, Nelson seuraili ruunaa ensin kiinnostuneena, mutta alkoi taas pian seurata Annea ja mua. Kaatoi puomeja tynnyreiden päältä jne. Vanikkaa Nelsonin pyrähdykset ja raipan viuhuvä ääni hermostuttivat. Jätimmekin lopulta ratsukon rauhassa puurtamaan ja lähdin syöttelemään Nelpuraa. Ihan hienosti käyttäydyttiin, vaikka kissa riehui heinikossa ja terotti kynsiään talon seinään. Annen kanssa se sai useaankin otteeseen kunnon hepuleita. Yhtenä päivänä se säikähti jotakin ja riistäyti irti. Leipäpussi tosin houkutti sen oitis takaisin. Toisella kerralla olin juuri tallissa, kun Nelson taas kavahti jotakin ja teki kuulemma huisin nelijakahypyn suoraan eteenpäin! Mutta oli se taas niin surku jättää oma poitsu sinne ja lähteä kotiin. Seuraavan kerran näemme elokuussa Vermon poninäyttelyssä!