~kirjoittanut Johanna Närhi~

Jenni Niemelä oli tätinsä luona käymässä. Katja-täti asui maaseudulla ja Jennin oli määrä viettää tädin luona kuusi viikkoa. Eräänä iltana Katja kertoi Jennille viereisen kartanon jännittävästä menneisyydestä. Katja tarjosi Jennille teetä ja voileipiä samalla kun aloitteli tarinaansa.

- Kertanossa kerrotaan olevan kirous, joka laskeutui kertanon ympärille jo vuonna 1680.
- Minkälainen kirous? Jenni kysyi kiinnostuneena.
- Jenni, sinä keskeytit minut! Katja sanoi närkästyneenä, mutta jatkoi tarinaansa.
- Tilan omistaja oli vuonna 1680 kreivi Nikolas Svensson. Hän oli ruotsalainen, mutta oli muuttanut tänne kuningas Kaarle XI käskystä. Hänellä oli iso perhe, mutta vajaa puolivuotta hänen muuttonsa jälkeen kartanon talonpojat tekivät kapinan ja Svenssonin vanhin poika kuoli. Siitä asti Svenssonin lapset kuolivat yksi toisensa jälkeen. Sairauksiin, kapinoihin, onnettomuuksiin... Kun Svensson oli asunut kartanossa kahdeksan vuotta hänen lapsistaan oli jäljellä vain yksi tytär. Svenssonin vaimo oli kuollut myös vajaa kuukausi sitten. Puolivuotta myöhemmin Svenssonin tytär sairastui tuhkarokkoon. Tuhkarokko ei yleensä tappanut siihen aikaan, mutta Svenssonin tytär kuoli joitain kuukausia sairastumisensa jälkeen. Tuskan ja vihan sokaisemana Svensson tappoi omin käsin tyttärensä rakkaan ponin, Grethen. Ennen kuin Grethe kuoli se ehti potkaista Svenssonin pään auki, johon Svensson kuoli muutaman tunnin päästä. Grethe ponin haamun kerrotaan käyvän joka kuukausi samana päivänä, eli 27. päivä, kartanon tallissa.

Seuraavana päivänä Jenni lähti ratsain hevosellaan Dorlingillä tutkimaan kartanon tallia. Kartano itse oli surkeassa kunnossa. Talli oli Jennin ihmeeksi hyvässä kunnossa kartanoon verrattuna. Jenni sitoi Dorlingin puuhun kiinni ja astui sisälle talliin jonka ovi oli lähtenyt saranoistaan. Astuttuaan muutaman askeleen hän yhtäkkiä putosi maan alle. Alhaalla hän katsoi ympärilleen ja huomasi olevansa pienessä luolassa joka oli ilmeisesti ollut vuosituhansia tallian alla. Luolassa oli pilkko pimeää eikä ollut muuta ulospääsyä kuin kolo josta Jenni oli tippunut, mutta se oli liian korkealla. Niinpä Jennin ei auttanut muu kuin odotella että Katja lähettäisi etsintäpartion.

Kuului rasahdus. Jenni heräsi. Hän katsoi kelloaan ja huomasi sen olevan jo puoli yksitoista. Hänen oli kylmä. Hän aikoi nukkua vielä hetken mutta kuuli hevosen hirnahtavan. Yhtäkkiä Jenni oli jo jaloillaan.
- Olen täällä, Jenni kiljui olettaen että se oli etsintäpartio. Jenni odotti hetken ja huusi sitten taas. Samassa kauniin mustan ponin pää pilkisti kolosta. Sillä oli päässänsä päitset joista roikkui riimu. Poni tiputti riimunnarun Jennille joka rupesi kipuamaan sitä pitkin. Kun hän oli taas maanpinnalla poni oli hävinnyt! Jenni muisti äkkiä Dorlingin. Jenni ryntäsi huolestuneena ulos mutta Dorlingiä ei näkynyt missään. Samassa Katja tuli paikalle.
- Jenni! Hyvä kun olet kunnossa! Missä oikein olit? Kun Dorling tuli meille suitset rikki minä huolestuin ja lähdin etsimään sinua.
Jenni sai selitettyä asiansa, mutta huomasi ettei Katjan mukana ollut ponia...

Seuraavana päivänä Jenni lähti taas tallille ja huomasi maassa jälkiä, jotka eivät olleet Dorlingin...kenties Grethe ponin haamu oli herännyt jälleen henkiin.