~kirjoittanut Henna Leinonen~

Jo pienenä tyttönä ratsastin ensimmäiset kertani russi-ruuna A.H. Bobilla. Se on tummanpunaruunikko 17-vuotias poninhöppänä jauhokuonoineen. Se on juuri sitä mitä ponin pitää olla; lempeät, kiltit silmät, joissa on kuitenkin se tietty ponimainen pilkahdus, leveä selkä jossa voi nukkua rauhassa kesäpäivänä, heinämaha, ponin kärsivällisyys ja rauhallisuus, sympaattinen luonne, laahustava askel, joka muuttuu tarvittaessa hurjaksi laukaksi hiekkarantaa pitkin, askel joka kipittää ja ponnahtaa matalan esteen yli omaperäisellä tavallaan, se on poni, johon voi luottaa arimmatkin aloittelijat, joille se tuumaa "Älä huoli pikkuinen, minä huolehdin sinusta.". Se on poni, joka ymmärisi liikkua varoen, kun sillä oli kehitysvammainen Jussi-poika selässään avustajan kanssa.

Se on ollut isosiskollani vuokralla vuodesta 1994 asti joka kesä ja tänä kesänä oli minun vuoroni. Muistan sen kun se tallasi paljaan jalkani päälle, sen kun uitin sitä monta kertaa kahden viikon aikana, lämpimän kaulan poskeani vasten, kolme karkukertaa, monet villit ilman satulaa ja suitsia ratsastukset, lettien näpertelyn, pikkuisen Oona-Emilian ratsuttamisen ja hänen tyytyväisen nauravan ilmeensä, muistan kaikki ulosvienti kertasi koleina kesäaamuina.

Sinä Popiseni, olet ehkä toisten silmissä vanha jalkavaivainen koni, mutta minulle sinä olet arabejakin kauniimpi, tuulta nopeampi kuin yksikään täysiverinen, vahvin, uljain ja ennen kaikkea rakkaani. Mutta muistan koko ajan, että sinut on pantu myyntiin, voi että toivoisin voivani ostaa sinut. Sydän sinulla on kultaakin kultaisempi, kaikkein ponimaisin on olemuksesi, terhakkain poni olet jonka olen nähnyt ja tuntenut 12-vuotisen elämäni aikana. Olet ilahduttanut monia, niinkuin Jussia tänä kesänä. Melkein joka ilta murehdin, kun mietin jos sinut saadaan myytyä, sillä sinä olet elämäni rakkaus, Rakkaani Mun.

With Love, Henna