(kirjoitettu syyskuussa 2002)

Huhhuh! Sitä on kesä taas vaihtunut syksyksi ja talvea odotellaan. Pitkään aikaan en olekaan kertonut Nelsonin kuulumisia joten tässä niitä nyt tulee.

Aloitetaanpas nyt kuitenkin keväästä. Ennen pääsiäistä alkoi tallilla olla melkoisen suuria vesiongelmia. Tallissa tulvi siihen malliin, ettei Nelsonia ja Domia voinut pitää tallissa. Ongelma johtuu siitä, että talli on noin puolimetriä muuta pihaa matalemmalla, joten keväiset sulamisvedet valuivat suoraan talliin. Poikapoppoo siis joutui olemaan yötä päivää ulkona jo varhain keväällä. Mutta Nelsonia se ei hetkauttanut millään tavalla. Se oli ulkoillut jopa kovimmilla pakkasilla ilman loimia ja kasvattanut mahtavan talvikarvan lämmikkeekseen.

Kesän alussa Domi lähti yllättäen kesälaitumelle ja samalla tallilta lähti sähköpaimen! Meinasi tulla ongelma, kun ei Neponen ollut tottunut olemaan yksin. Yhden yön se joutui siis nukkumaan tallissa, jossa onneksi ei enää ollut vettä. Seuraavana päivänä Nelson kuljetettiin Nurmosta Ylistaroon Mäki-Pohtoon, josta Nelsonille oli löytynyt 4H-yhdistyksen kotieläinpihalta kesäpaikka.
Mahtoi poni paralle olla järkytyksen paikka tulla ulos kopista ja kuulla kaikki se eläinten pitämä mekastus. Portin vieressä pensaan takana katkotti ja kiekui lauma kanoja ja kukkoja, portin sisäpuolella röhki minipossu, pari lammasta määkyi ja vasikka ammui. Pidemmältä kuului hanhien kaakatusta ja erikoisen nandu-linnun törähdyksiä.
Nelson siis sai melu siedätyshoitoa yllin kyllin ja varmastikaan mitään äänet eivät poikaa enää säikyttele, toivottavasti ainakaan.

Kesäkuun alussa oli sitten Turengissa Taappolan tallilla new forest rotunäyttely, joka jäi tänä kesänä Nelonin ainoaksi näyttelyksi. Näyttelyä varten piti harmaan pölykerroksen peitossa oleva jätkä tietysti pestä. Ongelmana oli vain se, että Nelson pelkää vettä. Vesiletkua emme siis voineet käyttää apuna missään vaiheessa, eikä myöskään veden kaataminen muovikauhalla tullut kysymykseen. Ainoa vaihtoehto oli kastella koko hevonen läpikotaisin pesusienillä. Samaan tapaan sitten vaahdotettiin ja huuhdeltiin ja aikaa puuhasteluun meni yli kolme tuntia.
Ennen näyttelyä taluttelin Nelsonia yhtenä päivänä kotieläinpihan nurmikolla ja yhtäkkiä Nelsonin toinen etunen upposi maahan! Luulin että nyt se Neponen säikähtää ja alkaa repiä ja reuhtoa, pelkäsin että se katkaisee jalkansa siinä hätäillessään. Mutta niin se vaan nosti jalkansa nätisti ylös kuopasta ja jatkoi syömistä. Tämä koko painon äkillinen putoaminen yhdelle jalalle ja toisen jalan jäädessä epämääräiseen asentoon maan pinnalla, aiheutti sen että etupolvet olivat näyttelypäivänä turvoksissa.

Näyttelymatka alkoi aamulla aikaisin viiden maissa Seinäjoelta. Jouduimme hakemaan ensin kopin matkan varrelta ja sitten ajoimme kohti Mäki-Pohtoa. Kotieläinpiha oli yöt lukossa ja olimme sopineet hakevamme avaimet omistaja postilaatikosta. Emme vaan yrityksistä huolimatta saaneet lukkoa avaimella auki ja jouduimme lopulta rikkomaan koko lukon, saadaksemme Nelsonin autoon.

Matka sujui kommeluksitta, tosin Nelson ei suostunut juomaan koko aikana. Heti jos pysähdyimme tarjoamaan sille vettä, se vain alkoi kuopia ja vaikutti hermostuneelta seisoskeluun. Ajon aikana ei kuulunut mitään kolinoita tai meuhkausta takaa.
Meinasi aika loppua kesken, sillä olimme Taappolan tallilla tasan klo 11.00 jolloin näyttelyn oli tarkoitus alkaa. Mukana oli vain 12 osallistujaa, mutta Nelsonille sekin riitti ja se oli aivan täpinässä haistaessaan kaikki vieraat hevoset ympärillään.

Nelson oli ainoa luokassaan ja se oli aivan ymmällään kun siskoni Anne yritti saada sen juoksemaan tuomarin käskyjen mukaan. Nelsonille kun on aina opetettu, että Annen kanssa kuljetaan rauhallisesti ja höttyilemättä. Syynä tähän on ettei Annella ole samalla tavalla voimaa pidätellä hevosta tai juosta yhtä lujaa kuin ihmisillä tavallisesti. Anne oli kuitenkin päättänyt kokeilla Nelsonin esittämistä, mutta Nelson ei tuntunut ymmärtävän lainkaan, että nyt kaikista opetuksista ja kielloista huolimatta Annen kanssa pitäisi juosta. Muutamaa raviaskelta enempää se reppana ei suostunut ottamaan ja eihän tuomari siten päässyt arvostelemaan kunnolla.
Arvostelu kuului seuraavasti:
" Ryhdikäs, hyvä asentoinen lapa, painunut selkä, riittävä luusto, turvonneet etupolvet, hajavarpainen edestä, valitettavasti ei liiku tänään."
Tuloksena oli siis III-palkinto ja melkoisen nolo luokkavoitto, sillä luokassa ei ollut muita osallistujia.

Muut näyttelyt siis jäivät väliin tänä kesänä, sillä vetoautoa ei löytynyt lainalle mistään. Vermoon olimme ilmottautuneet, mutta vaikea on saapua paikalle ilman autoa. Harmiksemme huomasimme ihan liian myöhään että Mäki-Pohdossa pidettiin tamma- ja varsanäyttely, jonne olisi Nelsonin voinut viedä taluttamalla. Näyttely kun pidettiin ihan vieressä olevalla tallilla. Yritimme päästä mukaan, mutta kun peruutuksia ei tullut, jouduimme nielemään pettymyksen.

Syksyn kolkutellessa ovelle, on Nelsonilla taas muutto edessä. Kotieläinpiha on sulkenut jo ovensa, mutta Nelson on vielä hetken eräällä pikkutallilla Mäki-Pohdossa. Ihan lähi viikkoina Nelson siirtyy ihan uudelle tallille Nurmoon. Kyseessä on todella ihana yksityistalli, jossa asustelee pääasiassa suomenhevos ratsuja. Nelsonia aletaan opettaa ajolle jo syksyllä ja keväällä aletaan pikkuhiljaa sovitella satulaa selkään. Tallilla on opettaja omasta takaa ja Nelson on hyvissä käsissä. Lisää uudesta tallista ja Nelsonin kuulumisista taas myöhemmin.