~kirjoittanut Tiina Rantala~

Oli kilpailupäivän iltapäivä. Kisat olivat olleet ohi pari tuntia sitten ja porukka oli jo lähtenyt kotiin. Hetki oli hiljainen ja lumottu. Tallissa ei liikkunut kukaan. Muut hevoset rouskuttivat hiljaisina heiniään. King katseli ihmeissään minua, joka istuin sen karsinan lattialla. Uteliaana se tuli haistelemaan ja tökkimään turvallaan minua. Rapsutin sen valkoista tähteä ja puhaltelin hiljaa sen sieraimiin. Ponin lämmin hengitys tulvi kasvoilleni. Pian King painautui makuulle ja laittoi päänsä syliini. Olin tavattoman onnellinen. Muistelin kisoja hymy kasvoillani ja silitin Kingin turpaa. Muistin kuinka olimme ylittäneet kaikki esteet varmasti ja nopeasti. Yhteistyömme oli saumatonta. Ensimmäistä kertaa olin päässyt ponin kanssa palkintojen jakoon. Kunniakierros oli laukattu kuin unessa. Onnen kyyneleet kihosivat silmiini ajatellessani sitä hetkeä. Olin niin ylpeä Kingistä, jonka kengurunloikista olin niin monet kerrat tunneilla pudonnut. Kaivoin taskustani porkkanan ja annoin sen Kingille. Se hamusi sen hellästi huulillaan kädeltäni ja imeskeli porkkanaa nautinnollisesti. Se nuoli vielä kädestäni viimeisetkin porkkanan maut pois.
En tiedä kuinka kauan olin istunut Kingin karsinassa sille jutustellen. Taisi siinä jokunen tunti kulua, sillä seuraavaksi havahduin siihen, kun kuulin tallin omistajan tulevan jakamaan iltaruokia hevosille. Suukotin vielä Kingiä turvalle ja livahdin huomaamattomasti ulos karsinasta.

Syksy tuli hitaasti. Syyskuussa ei yhtenäkään päivänä satanut vettä. Pyöräilin monena päivänä koulun jälkeen tallille Kingin luokse. Puuhasimme yhdessä kaikkea hauskaa; kävelimme metsässä, pidimme mukavia harjaustuokioita ja välillä juoksutin Kingiä tai ajoin sitä ponikärryillä. Ratsastin Kingillä usein tunnilla ja meillä sujui hyvin.

Yhtenä päivänä saapuessani tallille King ei ollutkaan karsinassaan. Sain kuulla sen olevan klinikalla ja huolestuin. Mitä sille oli sattunut? Omistaja kertoi Kingin ontuneen pahasti toista takastaan sen tullessa tarhasta. Niinpä Jaska, omistajan poika, oli vienyt sen klinikalle kuvauksiin. Pari tuntia istuin huolissani satulahuoneessa ja pesin Kingin varusteita. En osannut keskittyä yhtään miettiessäni rakkaan hoitsuni kohtaloa ja kasasin suitsetkin väärin. Sitten kuulin kuljetusauton äänen. Juoksin pihalle ja kopista kuului Kingin tuttu hirnahdus. Autoin Jaskaa ottamaan sen ulos ja taluttaessani Kingiä autosta huomasinkin sen melkein hyppivän kolmella jalalla. Katsoin Jaskaa kysyvänä.
- Ei ollut murtumia. Jalka on vain venähtänyt kunnolla. Nyt sinä saatkin hoitaa potilasta kärsivällisesti. Sillä ei voi ratsastaa ainakaan kuukauteen, Jaska totesi.
Huokaisin helpotuksesta ja rapsutin korvan takaa Kingiä, joka yritti tunkea turpaansa taskuuni, aivan kuten ennenkin. Vein ponin talliin ja harjasin sitä ainakin tunnin. Päätin tehdä sen sairaslomasta mielekkään.

Kingin jalan venähdettyä aloin käydä tallilla joka päivä. Harjailin Kingiä tunti tolkulla ja leikkasin sen pystyharjaa lyhyemmäksi ja korvakarvoja siistimmäksi, sekä hännän lyhyemmäksi talvea vasten. Puuhailimme yhdessä ja ennen kotiin lähtöäni istuin aina Kingin karsinan lattialla jutellen sille mukavia. Parin viikon päästä aloivat syksyn kurjat sateet. Samaan aikaan sain alkaa talutella Kingiä lyhyitä lenkkejä metsässä. King ei enää ontunut kovin huomattavasti ja se alkoi olla melko mahdoton pidellä, vaikka siltä olikin otettu kaurat kononaan pois loman ajaksi. Kolmen viikon päästä venähdyksestä jouduin laittamaan sille suitset päähän taluttaessani sitä, koska se ei enää muuten pysynyt käynnissä. Muutaman päivän kuluttua se riehaantui täysin metsässä ja riistäytyi vapaaksi. Se laukkasi onnellisena ympäriinsä ja minä en voinut muuta kuin nauraa. King ei ontunut enää tippaakaan edes laukatessaan! Iloisena annoin ponin juoksennella ympäriinsä vähän aikaa ja otin sen sitten kiinni ja talutin tallille. Omistajan kuullessa asiasta hän antoi minulle luvan ratsastaa Kingillä päivittäin puolisen tuntia käyntiä ja ravia. Aluksi ratsastelin satulan kanssa, mutta kun King tuntui rauhalliselta, menin loppuviikosta ilman satulaa. Viikon verran ratsastelin sillä, kunnes se sai eläinlääkäriltä luvan mennä taas oikeille tunneille.

Sitten koitti se surullinen päivä, jolloin pikkuiset alkeiskurssilaiset saivat omat hoitohevoset. Jouduin luopumaan Kingistä. En voinut uskoa sitä todeksi. Olin hoitanut Kingiä 2 vuotta ja 10 kuukautta. Olin jo niin kiintynyt siihen. Kuullessani asiasta ryntäsin metsään, jossa King oli ulkoilemassa. Istuin pitkään kannon juurella ja vuodatin surun kyyneliä Kingin tökkiessä minua turvallaan ja lohduttaessa.

Ankea syksy jatkui aina vaan, pitkälle marraskuuta. Minun sydämessänikin oli syksy; kylmä, ankea ja sateinen. Olin kyllä saanut hoitohevosekseni suomenhevostamman, josta tykkäsin hirveästi, mutta silti Kingistä luopuminen oli minulle kova pala. Katselin surullisena kuinka Kingin mahanaluksesta hiekka vain rapisi, kuinka varusteet olivat hien peitossa ja satulahuopa likainen. Ymmärsin sen hyvin; olinhan itsekin ollut aloittelija ja näille pienille hoitajille oli kaikki vielä uuden opettelemista. Mutta kuitenkin olin niin katkera, kun en saanut enää hoitaa Kingiä, että kärsin nähdä sen likaisena. Ymmärsin senkin, että King annettiin pienille; olihan se melkein tallin kiltein poni. Mutta minusta se oli silti niin väärin, rakastinhan Kingiä valtavasti.

Mieli maassa siis kävin tallilla, paljon harvemmin kuin ennen. Rapsuttelin ja harjailin Kingiä aina kun sen hoitaja ei ollut paikalla. Vahdin myöskin tarkkaan sen varusteita ja huomautin hoitajalle aina, kun huopa oli likainen. Kun olin kuukauden verran ollut turhankin tarkkaavainen ja huomautellut lähes joka asiasta, huomasin että hoitaja oli alkanut oppia. Hän osasi jo itse pitää varusteet melko puhtaina ja Kingikin oli huomattavasti paremmin harjattu. Tajusin hoitajan pitävän Kingistä oikeasti. Ei hän muuten olisi jaksanut kuunnella valittamistani ja sitkeästi jatkanut hoitamista. Enää en nipottanut tytölle vaan seurasin asiaa salaa sivusta katsellen.

Joulukuun alku näytti uhkaavalta. Ei ollut lunta, vain pikku pakkasia silloin tällöin. King onnekseni voi loistavasti ja uudesta hoitajastaan huolimatta huomasin, ettei se ollut minua unohtanut. Kävin välillä sitä salaa harjailemassa ja hoitelemassa ja meillä oli yhtä kultaista kuin ennenkin. Yhä se heilutteli karsinanovessa roikkuvaa harjapussia ja heitteli sitä ympäri karsinaa. Vieläkin se sai kaivettua pussistaan harjan ja ojensi sen minulle. King oli aina tykännyt leikkiä kanssani, eikä se ollut unohtanut niitä päiviä. Uudelle hoitajalle se oli kiltti, mutta kaikki omaperäisyydet puuttuivat. Olin onnellinen, kun tiesin että se rakasti vielä minua.

Joulukuun puolivälissä satoi ensilumi. Se tuli suurina ja kevyinä hiutaleina. Pakkaset kiristyivät ja hevoset alkoivat muistuttaa karhuja, varsinkin King, jonka talvikarva oli melkein yhtä pitkä kuin islanninhevosilla. Jalat ja mahanalus eivät enää olleet likaisia ja harjaus kävi huomattavasti kätevämmin.

Aatonaattona tulin tallille tuomaan joulutervehdykset hevosille. Muita tyttöjä ei ollut paikalla ja meninkin Kingin luo. Ojensin sen turvan eteen kuivatun reikäleivän, joka oli täytetty omenan- ja porkkananpalasilla. King alkoi rouskuttaa leipää tyytyväisenä, vaikka se ei aluksi meinannut osata päättää mistä aloittasi. Katselin virne naamallani kuinka King säästeli viimeistä palaa ja imeskeli sitä pitkään. Ripustin vielä karsinanoven ulkopuolelle suuren piparisydämen, jossa vaaleanpunaisin kaunokirjaimin luki King. Kesken puuhieni tallinomistaja tuli jakamaan hevosten ruokia ja nähdessään minut hän kehotti minua lähtemään jouluratsastukselle Kingin kanssa. Onnellisena harjasin Kingin ja ovelana ponina se sai jotenkin keploteltua piparin karsinaansa ja söi sen innoissaan. Laitoin sille suitset päähän ja hyppäsin tallin pihalla selkään.

Suuntasimme Kingin kanssa lähimetsään. Lunta satoi. Rohkeasti King vaelsi yksinään metsässä ja pyrki kovasti eteenpäin. Annoin sen siirtyä raviin ja kiljahtelin lumen tippuessa niskaani kuusenoksasta. Minulta meni hetki, ennen kuin pääsin Kingin epätasaisen ravin rytmiin, mutta sen jälkeen ravailimme raippaasti pitkin metsätietä, joka oli jo lumen peitossa. Siirsin Kingin laukkaan, jossa oli huomattavasti helpompi pysyä kuin ravissa. King laukkasi varmaankin tahallaan kaikkien matalalla roikkuvien oksien ali, koska siirtyessäni käyntiin olin aivan märkä. Kingin lämmin selkä kuitenkin piti minut lämpimänä ja ravissa hölskyessäni ei kylmä päässyt yllättämään.
Onnellisena annoin Kingille vapaat ohjat ja varmasti se vaelsi kohti tallia hämärtyvässä metsässä. Minä olin saanut parhaan joululahjani; ratsastusretken Kingin kanssa ja valkean joulun.